maanantai 3. heinäkuuta 2017

Parhaat Tove Jansson -sitaatit

Niin, minä kyllä söin mieluusti savea, mutta siihen se sitten jäikin.
(Tove Janssonin vastaus haastattelijan kysymykseen siitä, miksei Tovesta tullut kuvanveistäjää isänsä tavoin)

Haastattelija: Pidätkö sinä lapsista?
Tove Jansson: Sinä voisit yhtä hyvin kysyä minulta, pidänkö aikuisista? Ei sillä ole mitään tekemistä muodon kanssa. Jotkut lapset ovat persoonallisia ja hauskoja ja toiset voivat olla aivan kamalia.
(Tove vuonna 1991 Kotiliesi-lehden haastattelussa)

Lastenkirjan tulisi olla tie, jonka päässä kirjailija pysähtyy lapsen jatkaessa kulkuaan.
(Tove Jansson esseessään 1961)

Minusta tulisi joko huono maalari tai huono vaimo.
(Tove päiväkirjassaan 1941 pohtiessaan avioliittoa)

Hamlet sanoi sen kauniimmin. Vilijonkka sanoi sen aikaisemmin. Hi hii.
(Tove Jansson eräässä haastattelussa)

Ensimmäisen kerran kun saavuin uuteen ateljeehen, tuli hälytys ja tykistö ampui minulle tervetuliaistoivotuksen. Seisoin hiljaa ja vain katselin ja olin onnellinen. Tuuli puhalsi sisään ikkunanpuitteista, romuttuneen kaminan putkista, seinien halkemien alla oli suuria laastikasoja. Kaksitoista ikkunaa valoa kohti, korkeita kuin kirkossa. Asetin maalaustelineen keskelle lattiaa ja olin täydellisen onnellinen.
(Tove kuvaa muuttoaan uuteen ateljeehensa 1944)

Joku on sanonut, että kaksi seikkaa on ihmiselle erityisen tärkeätä: hänen lapsuutensa ja hänen tapansa herätä aamuisin. Minun lapsuuteni oli onnellinen enkä omista herätyskelloa.
(Tove Jansson 1962)

Elämäni lyyrillisimpiä hetkiä on, kun aikaisin keväällä soudan saareeni ja löydän kaiken sellaisena kuin syksyllä sen jätin. Suljen rakentamani tuvan oven, sytytän öljylampun, annan kellon pysähtyä ja kuuntelen ympäröivää merta.
(Tove Jansson 1962)

Jos minä jollekin toivon jotakin hyvää, toivon hänelle saarta, jolla ei ole osoitetta.
(Tove Jansson 1962)

Olen kertonut hyvin onnellisesta perheestä. Muumiperhe on onnellinen itsestään selvällä tavalla, niin että he eivät edes tiedä siitä. He viihtyvät keskenään ja antavat toisilleen vapauden. Vapauden olla yksin, vapauden pitää asioista omalla tavallaan ja pitää salaisuuksia, kunnes haluaa jakaa niitä. Toiselle ei anneta huonoa omaatuntoa, vastuunotto on hauskaa eikä vain velvollisuus.
(Tove Jansson 1983)

Mehän olemme tunteneet niin kauan, että meistä on tullut yhtenäinen perhe.
(Tove muumiperheestä vuonna 1991 haastatttelussa)

Kun ryhdyin lukemaan tosissani, maailma muuttui kokonaan.
(Tove Jansson)

Pieni ilkeys piristää. Ihmiset, jotka säteilevät hyvyyttä, ovat ikävintä, mitä tiedän.
(Tove Jansson 1987)

Saaressa ihminen on yksin itsensä kanssa. Ajatuksista tulee selkeitä, unista yksinkertaisia. Elämä tuntuu jälleen lahjalta.
(Tove Jansson 1987)

Olen antanut itselleni luvan leikkiä epätavallisen pitkään.
(Tove Jansson 1994)

Suomalaisesta mytologiasta en tiedä yhtään mitään - teidän pitäisi kysyä joltain tämän mielenkiintoisen alan asiantuntijalta. Uskon tietenkin menninkäisiin ja muihin näkymättömän maailman olioihin. Tai ainakin suurimmaksi osaksi näkymättömän. Totta kai olen nähnyt niitä!
(Tove Jansson 1994)

Minä haluan mennä eteenpäin, ei, ei mennä, vaan leikkiä eteenpäin elämässä.
(Tove Jansson 1947)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti